Lokakuu on lukukuu?

On kulunut todella pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Päällimmäisenä minulla on huonommuuden tunne sillä työni Opinmäen aktiivisen oppimisen keskuksessa loppuu justiinsa tänään. Minä en kuulu pajakonseptiin jota täällä toteutetaan.

Tämä on aika hullunmylly työpaikka jossa jokainen päivä on uudenlainen sirkus.
Kuitenkin olen viihtynyt hyvin ja minulla on ollut joka kerta viisi lukijaa ja sitten olemme lukeneet iltasadun. Olen myös saanut vierailla luokissa ja luokat ovat vierailleen minun luona aktiivisen oppimisen keskuksessa, joksi tätä pienintä Helmet- kirjastoa kutsutaan. Mutta koska lukemisvaikeuksien kanssa kamppailevien ja puolikielitaidottomien auttaminen ei enää ole muotia niin siirryn vapaaehtoiseksi Tapiolan kirjastoon josta voi varata minulle ajan kerran kuukaudessa lauantaisin klo 10-12 välille. Seuraava lukulauantai on 24.10.

17.10 klo 13, joka  kylläkin on pahasti syysloman keskellä vietän siellä syntymäpäiviäni ja juon mehua ja syön kakkua.
Ilmeisesti et pääse syyslomaviikolla vuoksi paikalle, joten muistellaan toisiamme lämmöllä.

Yst terv Börje Lukukoira

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivoja kesäjuttuja