Han-ki kan-taa

Kuul-kaa  tä-nä  aa-mu-na  o-li  ki-va  jut-tu.

Kun  me-nin  u-los  lu-mi  nars-kui  ja  jut-te-li  mi-nun  tas-sun  al-la.

Nou-sin  kor-keal-le  ki-nok-sel-le  ei-kä  u-pot-ta-nut  yh-tään.

O-lin  val-koi-sen  lu-mi-kuk-ku-lan  kin-gi.

Se  o-li   haus-kaa.


Tä-nään  ha-lu-ai-sin  kuul-la  tal-vi-sa-tu-ja.

Tie-dän  et-tä on  sel-lai-nen  kir-ja,

 jos-sa  ka-ni  sääs-tää lunta  sii-lil-le, jo-ka  ei  o-le  näh-nyt  kos-kaan  lun-ta.


Mi-kä-hän  sen  kir-jan  ni-mi  on?

Muis-tai-si-ko  jo-ku?