Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Haikumainen iltasatu 22.9.2014

Haiku oli päässyt uuteen kotiin. Hännännypykkä vain heilui, niin innoissaan hän oli. Haiku oli havannankoira. Ja ihan pieni vielä. Uudessa kodissa oli isä ja äiti, sekä kaksi iloista poikaa, jotka tulivat hyvin onnellisiksi, kun Haiku muutti heille. Kotitalo oli rivitalo. Sellaisessa ei Haiku ollutkaan asunut ennen. Perheen äiti oli puutarhuri, mutta rakasti maalaamista. Hän maalasi suurella pensselissä ja sitten pienellä pensselillä. Syksyisin hän maalasi kaikenlaiset lehdet ruskan väreillä. Vihreästä oranssiin. Perheen isä oli kirjailija. Hän tiesi monista asioista tosi paljon ja tykkäsi ottaa asioista selvää.  Hän viihtyi kirjojen parissa. Entä sitten pojat? Vielä ei Haiku tiennyt, olivatko pojat aina niin viisaita. He kävivät koulua ja tekivät tunnollisesti läksynsä, mutta mitä vielä voisi saada tietää heistä? Haikulla oli elämäntehtävä! Tehtävänä oli ottaa selvää, mitä pojat puuhasivat koulun jälkeen. Ainakin he pyöräilivät, sillä Haikulle oli ost...

Nyt on syyskuu

Kuva
Hei! Syyskuu on nyt tosi lämmin. Se ei haittaa yhtään, että mulla on lyhyt turkki vielä. Olen saanut paljon uutta kuunneltavaa. Kustannus-Mäkeläkin lähetti mulle 2 kirjaa, jotka on luettu mulle ääneen. Olen aika hyvin varustautunut ensi maanantaina alkavaan työhöni. Kirjastossa on tapahtunut valtavasti kaikenlaista kummaa. Koko lastenosasto on laitettu uusiksi. No, on siellä vanhat huonekalut ja vanha tuttu materiaali, mutta ne on kaikki laitettu uusille paikoille. En meinaa tahdo oikein löytää niitä helposti luettavia kirjoja, kun niilläkin on uusi kotihylly. Lastenosasto on nyt oikein avara, kaunis ja siellä on hyvä olla. Siellä saa olla oma itsensä, eikä tarvitse jännittää , kun hyllyt ei enää ole sillälailla sokkeloisesti. Joskus aikaisemmin tuntui vähän ahdistavalta. Ja kuulkaa oli siellä aika hämärää. Raisa on jo aloittanut pikku hiljaa työt. Hän tekee tosin vain  4 tuntia päivässä ja minä saan olla mukana vain maanantai-iltaisin, ellei ole Lukukoira Venlan vuoro....