Han-ki kan-taa
Kuul-kaa tä-nä aa-mu-na o-li ki-va jut-tu. Kun me-nin u-los lu-mi nars-kui ja jut-te-li mi-nun tas-sun al-la. Nou-sin kor-keal-le ki-nok-sel-le ei-kä u-pot-ta-nut yh-tään. O-lin val-koi-sen lu-mi-kuk-ku-lan kin-gi. Se o-li haus-kaa. Tä-nään ha-lu-ai-sin kuul-la tal-vi-sa-tu-ja. Tie-dän et-tä on sel-lai-nen kir-ja, jos-sa ka-ni sääs-tää lunta sii-lil-le, jo-ka ei o-le näh-nyt kos-kaan lun-ta. Mi-kä-hän sen kir-jan ni-mi on? Muis-tai-si-ko jo-ku?