Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

PERUTTU: sunnuntai tänään Sellossa

Hei Tämän kirjoittaa emäntä Raisa. Börje on pipi. Sillä on kaamea masutauti ja pöksyt ihan likaiset. Siksi on parempi, että perumme, vaikkakin näin viime tingassa, tämän päiväisen Sello session. olemme molemmat todella pahoillamme ajan varanneiden puolesta. Näille luonnon antamille asioille ei aina voi mitään. Börje kutsui tätä tilannetta hienolla nimellä "Force Major."

postikorttini hukkuivat

juu ne kaikki 1000 kappaletta vei hukku.Hukassa on hyvä olla kertoi eräs kirjailija…mutta en minä ihan sitä usko. Eikä kyllä varmaan usko kuvittaja kkaroliinakaan.voi kun toivon että joku löytisi sen korttipaketin ja palauttaisi sen minulle.

venla oli työharjoittelussa

Venla on partis rotukoira.Hänen emäntä on minun emännän työkaveri. Venla on matkakoira ja on kiertänyt monta maata.Nyt hänestä tulee lukuterapiakoira. Roi on sheltti ja hänkin on työkaverin koira.Kohta meitä on kolmen kopla kun he saavat työharjoittelun ja testit päätökseen. Eikö olekin kiva asia!
Kuva
Tällainen ihanuus löytyi minun postilaatikosta kun kävin tyhjentämässä sen Sellon kirjastossa olevan teräksisen postilaatikon. Ai missä se on siellä? No, se laatikko on siinä ihan lainausautomaatin kannella, siinä pinkoodi laitteen takana pystyssä. Se haluaisi kovasti nauraa :D. Sille tulee hyvä mieli kun sitä ruokitaan.

Onnea

Kuva
                                          Se on onnea kun on ystävä                                           Se on onnea kun uskaltaa                                           Se on onnea kun  halitaan                                           Se on onnea kun on rohkea                                           Se on onnea kun saa olla oma itsensä                                ...

Advent calender

Kuva
Wikipedia tells us: An Advent calendar is a special calendar which is used to count or celebrate the days of Advent in anticipation of Christmas . Some calendars are strictly religious, whereas others are secular in content. Despite the name, most commercially available Advent calendars begin on December 1, regardless of when Advent begins, which can be as early as November 27 and as late as December 3. Many take the form of a large rectangular card with "windows" of which there are often 24; one for each day of December leading up to Christmas Day. One is opened every day during Advent. In many of these calendars, each window opens to reveal an image, a poem, or a portion of a story . Tuo osa on tarkoitettu minun ulkomaalaisille fanittajille. Me suomalaiset tiedämme kyllä adventtikalenterin merkityksen. Kiitos Venlalle hienosta kalenterista jonka luukkujen avaamista pääsette seuraamaan tulevaisuudessa. Missä on ykkönen? Siellä missä ovi on? ...

Venla on partiolainen

Kun on partiolainen niin pitää partoida. Koiratkin partioi vaikka eivät ole partiolaisia. Onko partiokoira partiolaisen koira? Partiolaiset myyvät sellaista kalenteria jonka loputtua on Joulu. Jouluna ei ole töitä. Minä haluaisin myös sellaisen partiokalenterin jonka lopussa olisi kesä. Venla on taitava partiolainen.Hän on ekaluokalla ja lukee minulle jänniä tarinoita ja kertoo pärinätarinoita

AIKATAULUA

Kuva
OLEN   TAPIOLAN  KIRJASTOSSA KESKIVIIKKOISIN  KELLO 16 - 18. MINUA VOI FANITTAA ILMAN AJANVARAUSTA AINA KLO 16 - 16.30 AJANVARAUKSET VOI TILATA  PUH 09 81657300 TAI PAIKAN PÄÄLTÄ SEURAAVAT KERRAT . 17.10,     31.10,     7.11,     14.11,     28.11.  Tiistaina 20.11. joka on Lastenoikeuksien päivä, olen Tapiolan kirjastossa klo 15- 16. OLEN SELLON KIRJASTOSSA SUNNUNTAINA  28.10    4.11      2.12 KLO 14-16 MINUA VOI FANITTAA ILMAN AJANVARAUSTA AINA KLO 14- 14.30 AJANVARAUKSET  VOI KIRJATA LASTENMAAN VARAUSKIRJAAN

Hyvää syntymäpäivää!

Hy-vää   syn-ty-mä-päi-vää   mi-nul-le. Mi-nä   tyk-kään   ol-la  2   vuot-ta   van-ha. Mi-nä  tyk-kään lau-la-mi-ses-ta! Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu! Jalankulkijat juoskoot, astukoot lätäköihin, kiiltäkööt asfaltti vetinen! Eihän tietää voi kansa, joka märkänä kulkee, miksi oon tänään näin iloinen. Minä soitan harmonikkaa, ihmiset on kummissaan. Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna. Helikopteri lentää, siinä taikuri saapuu, näyttää ilmaiseksi filmejä. Hyvää syntymäpäivää mulle toivottaa hän ja lahjoittaa viisisataa jätskiä.   Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu hänen omalla kielellään! Пусть бегут неуклюже пешеходы по лужам А вода по асфальту рекой И не ясно прохожим в этот день непогожий Почему я веселый такой А я играю на гармошке у прохожих на виду К сожаленью день рожденья Только раз в году Прилетит вдруг волшебник в голубом вертолете И бесплатно покажет кино С днем рожденья поздравит И наверно оставит мне ...

Sain postikortteja

Kuva
POSTIKORTIT ON AIKA KIVOJA!

IFLA video

Mi-nul-ta   on   ky-sy-ty   mis-tä   löy-tää   emän-nän   ja   mi-nun (Bör-jen)  IFLA   vi-de-on. Siis  sen   jos-sa   mi-nul-la   o-li   ka-me-ra    seläs-sä. Se on Kir-jas-to-kais-tal-la: http://www.kirjastokaista.fi/ 2012/08/08/fln_borje_will_ listen/ Kas tässä :)

Vapaapäivä

Tänään minulla on vapaapäivä. Aloitin aamun peuhaamalla isännän sängyssä. Hän yritti lukea Helsingin sanomia, mutta minä halusin nuolla hänen korvaansa. Puoli tuntia sen jälkeen menin isännän ja veljeni Edin kanssa pissa-kakka-kävelylle. Sitä sanotaan minun äidinkielelläni Poo-and-pee-walk 'iksi. Näin tiellä kuolleen siilin ja tulin surulliseksi. Minun puutarhassa on paljon pikkusiilejä. Edi pelkää niitä. Edi on sokea ja se nuuhkii kaikkea ja siili pistää sitä aina nenään. Sitten söin aamupalaa: lusikallinen maksalaatikkoa, mittamukillinen frolic-muroja, vettä. (varastin myös vähän Tompan kissanruokaa, kun sillä oli siinä katkarapua) Nyt puolen päivän aikaan otan torkut, kunnon päikkärit. Kuuntelen omassa pedissäni kellon tikitystä, tuulen huminaa ulkona puutarhassa ja odottelen unta. Nokosten jälkeen leikin leluilla. Osaan ottaa korista lelun ja leikin jälkeen osaan laittaa sen takaisin. Osaan myös vaihtaa lelua, kun kyllästyn. Vaikka leikin usein yksin, on leikkiminen...

Hei Viki!

Kuva
Hei Vi-ki! Kii-tok-sia pii-rus-tuk-ses-ta.  Lai-toin sen tä-hän oi-kein esil-le. Näh-dään  taas koh-ta  uudel-leen ! Mi-nä tyk-kään si-nus-ta.  Piirtäjänä Viki!