Tekstit

Kirkkonummella ja Kaivopuistossa

Kuva
Vierailin perjantaina ja lauantaina Kirkkonummen kirjastossa. Kiitän kaikkia minua siellä taputtaneita ja valokuvanneita ihailijoitani. Vielä varmistukseksi kerron teille että olen oikea koira ja jos vaikutin väsähtäneeltä se johtui puhtaasti siitä että emäntäni oli antanut minulle kipeätä tassua varten särkylääkettä. Olin astunut pimeällä pissalenkillä lasiin.  Emäntäni kiittää vierailun priima hoidosta. Meillä oli hieno vierailu ja viihdyimme kovasti. Sunnuntaina olin sitten emäntäni ja hoitajani Anjan kanssa töissä Suomen kääpiökoira yhdistyksen päänäyttelyssä Helsingin Kaivopuistossa. Se on muuten maksuton tapahtuma jonne voit tu-la päiväkävelylle oman koirasi kanssa ja nähdä kaikki kääpiörodut ihqnan puiston siimeksessä. Muista tulla katsomaan ja nauttimaan piknikkiä enai vuonna tähän aikaan. Meillä ainakin oli kivaa ja sain uuden lelunkin sieltä. Itse en osallistu kilpailuun. Minähän olen vain lukukoira enkä mallikappale mitenkään ;).

VASTAANOTTOPÄIVÄT TAPIOLASSA

Kuva
Taas aloitan työskentelyn! Tervetuloa lukukoiran vastaanotolle TAPIOLAN KIRJASTOON joka parittoman viikon keskiviikko klo 15.00 - 17.00. Ajanvaraus puh 09 81657300 tai lastenosaston neuvonnasta. Börjar jobba igen. Välkommen varannan onsdag till Hagalunds bibliotek kl 15.00 - 17.00. Boka tid via tel 09 81657300 eller vid barnavdelningen. 28.8     11.9      25.9.     9.10      23.10     6.11      20.11      4.12

maltankoirien kesäpäivä

hei olen menossa maltankoirien kesäpäivää viettämän Turenkiin. Turengissa on joskus ollut jäätelötehdas. Nyt meitä taitaa kokoontua sinne ainakin 12 ellei enemmänkin väkeä. Meillä.oli tosi hauskaa viime vuonna

Ihanaa aikaa

Kuva

HEI HEI HEI-NÄ-NU-HAN AI-KAAN

Kuva
Ajatella, joku voi olla jopa kaislikolle allergeeninen eiku Al-ler-gi-nen Silloin ei voi uida koirien uima-rannalla-kaan. Se on kurjaa. Minä sain lahjaksi kaksi appelsiinin väristä pyyhettä ja voin uida vaikka kaislikosta en tykkää. Minä olen nyt saanut myös paljon kesäterveisiä. Skannaan tähän muutaman. Emilian croissantti on minusta herkullisin. Se on tuo viimeinen kortti!

Harkitsetteko Maltankoiran?

Kuva
Hei! Moni on kysynyt mistä saa ostaa Maltankoiran pentuja ja minkälaista on hoitaa minua (Maltankoiraa) Tässä teille muutama linkki http://www.malteseonly.com/page2.html (mm. hoidosta enkuksi) http://www.toydogs.net/maltalaiset  (Maltankoira yhdistys) PENTUNEUVOJA Sirkka Alamäki Heikintie 11 34930 Liedenpohja 0400-660080 sirkka.alamaki @ elisanet.fi   Maltankoirat kuuluvat kääpiökoirarotuihin.

Ostin talon!

Kuva
Minä  olen ostanut talon ja nyt olen kiinteistönomistaja. Ostin sen kolmella eurolla kirpputorilta. Se on kaksi kerroksinen ja siinä talossa on oikein kaunis portaikko. Ikkunat ovat tosin rikki, ulkomaali hilseilee ja muovilattia keittiössä repsottaa. Nämä ovat kuitenkin ihan pikkujuttuja näppärälle puusepälle. Ehkä saan taloni vamiiksi ensi syksyyn mennessä ja sitten saavat Pajan 3d-tulostimet tehdä minulle huonekaluja ja ompelukerholaiset tekstiilejä. (olipa sana teks-tii-li   vaikea!)