Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Kesäiset terveiset lomalta

Kuva
  Minä pidän aina kesälomasta. Silloin saa lukea mitä haluaa, Ei tarvitse lukea läksyjä tai tenttikirjoja. Joskus lukeminen on yhtä takkuista kuin minun tukkakin, mutta toisinaan kuvat auttavat ymmärtämään mistä on kysymys. Esimerkiksi jos lukee vaikka japaninkielistä manga-sarjakuvaa.     Mikään ei ole niin suuri ilo kuin onnistumisen ilo. Silloin kun tietää, että on tehnyt parhaansa ja on tykännyt kirjasta, silloin voi kerjätä vaikka vähän jäätelöä palkkioksi. Tänä kesänä mina olen mukana Japanissa pidettävillä kirjamessuilla siellä Suomen osastolla, mutta vain videofilminä. Eräs sikäläisen edustuston  japanilainen harjoittelija on kääntänyt filmin sanoman sille kielelle, japaniksi, ja seikailen nyt siellä sitten. En voinut matkustaa sinne kun lento on 10 tuntia ja minun ohjaajallani on ollut jalkahalvaus ja sillä on lilan värinen kyynärsauva. juuh, ja niille Makosen pojille terveisiä sinne naamakirjaan!