Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Kiitos kirjamessuille

Kuva
Tällaiselta näyttää kun on ollut neljä päivää Helsingin kirjamessuilla. Tapasin messuilla monta kivaa kirjailijaa ja Sofi-Mollan. Hän on mollamaija. Sitten sain rapsutuksia myös kuvittaja Karoliinalta (Pertamo) ja lähetin hänen pojilleen terveisiä. Minusta oli oikein mukavaa olla siellä Aleksis Kivi-lavalla ja sitten siellä Kirjakahvilassa. Tarinateltassa luettiin tänä vuonna aivan mahtavia tarinoita ja oli hyvä että sinne mahtui. Oletko sinä ollut koskaan kirjamessuilla?

Kuka tää Börje niinku on?

Olen Honeycoat’s Beverly Hills Beau. Olen syntynyt Hollywoodissa, USA:ssa 16.10.2010 muuttanut sitten vauvana tänne Espooseen Ystävänpäivän tienoilla 2011. Samalla valitsin itselleni uuden nimen (tarinan kerron joskus myöhemmin) BÖR-JE. Se on muinais pohjoismaalainen soturin nimi ja tarkoittaa suomenkielellä ”hän joka auttaa”, googlaa vaikka jos et usko!  Äidinkieleni on yhä edelleen englanti ja olen käynyt International Therapy Animals järjestön R.E.A.D. Reading Education Assistance Dog koulutuksen myös sillä kielellä. Kukapa ei haluaisi käydä kouluaan äidinkielellään? Ymmärrän kuitenkin jo vallan hyvin suomea ja kotonani puhumme ruotsia, koska perhe on suomenruotsalainen sekoitus. Minä sen sijaan olen maltankoira. Nyt tänä vuonna teen työtä Tapiolan kirjastossa Espoossa joka toinen viikko – ne parittomat – keskiviikkoisin klo 15.00 – 17.00. Fanihetki on aina ennen kuin aloitamme vastaanoton. Voit tulla rapsutus- ja valokuva-fanittamaan kolmesta puoli neljään. Osoituksena siit...

Kiitos kirjeestä

Kuva
Hei Karu Kiitos kirjeestä. Huomasin, että olit kirjoittanut kirjeen minulle eilen Olulussa ja jo nyt se oli lokerikossani Tapiolan kirjastossa. Kirje oli tosi kaunis, tai jo kirjekuori oli tosi kaunis. Kirjekuoreen olit liimannut tarroja pienistä koirista. Itse kirjeessä oli hienoja delfiinin kuvia. kiitos niistä. Olen nuuhkutellut niitä ja olen tyytyväinen etteivät ne delfiinit olleet märkiä. Kysyit kirjeessäsi, että saako haukkua ohikulkijoita. Emäntäni mielestä ei saa, mutta minusta jos on tärkeää asiaa, joka ei hännän huiskutuksella selviä, niin kyllä pitää saada puhua. Tietenkään ei tartte huutaa. Kirjoitit että pidät mustikoista. Kuule, niin minäkin ja veljeni Eddy myös. Maataan pöpelikössä ja muikistellaan huulia ja marjat tippuu suuhun. Myös mustikkapiiras on hyvää.  Emännästä se ei aina ole kivaa syötävää, koska olen valkoinen parrakas koira. Sitten sitä mustikkaa poistetaan naamavärkistä saippualla ja sitruunan kuorella - hyhh-hyhh!

Lukeminen tekee hyvää

tapiolan kirjaston lasten osaston eteen on ilmestynyt punainen vaaka! se on siinänsitä varten että nyt ruvetaan punnitsemaan muutakin kuin pöydällä olevaa puunorsua. Minäkin olen saanut sellaisen 'lukeminen tekee hyvää' kirjasen ja ion olla mukana punnitsemassa kaiken lukemani ts kuulemani kirjat. Kampanjan traileri on tosi hauska ja tärkeä. tsekkaa youtube 'lukeminen tekee hyvää''